Scansales

Scansales Oy ja Quickbutton konserni

Suomen Vahvimmat 2012Scansales Oy perustettiin jo vuonna 1975 valmistamaan ainutlaatuisia ja tasokkaita tunnistamistuotteita. Yli 35 toimintavuoden aikana olemme ehtineet kehittyä ja parantaa paitsi valmistusmenetelmiä, myös tuotevalikoimaamme entistä monipuolisempaan suuntaan. Oma toimipisteemme Vantaalla mahdollistaa itse valmistamiemme tuotteiden nopeat toimitukset kautta Suomen.

Olemme nykyisin osa Quickbutton Badges konsernia, jonka ansiosta olemme pystyneet laajentamaan tuotevalikoimaa sekä nopeuttamaan valmistuskapasiteettia vuosi toisensa jälkeen. Kansainvälisten voimavarojen ansiosta pystymme tarjoamaan Euroopassa valmistettuja tuotteita markkinoiden nopeimmalla toimitusketjulla.

Oman valmistuksen lisäksi tarjoamme valikoiman maahantuomiamme tuotteita jotka räätälöidään aina asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Uskalla kysyä rohkeasti, sillä meiltä löytyy runsaasti tuotteita helposti ja nopeasti.

Quickbutton Quickbutton

Quickbutton Badges konserni

Jälleenmyyjiä ja edustajia Suomen lisäksi Belgiassa, Tanskassa, Norjassa, Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Iso-Britanniassa, Latviassa, Liettuassa, Alankomaissa ja Puolassa. Jälleenmyyjäverkoston lisäksi Quickbutton tuotteita myydään yli 15 maahan.